💥GET STARTED💥
Lyhennys PWO tulee sanasta ”Pre-Workout” ja se on yleisnimitys tuotteille, joita käytetään ennen fyysistä aktiviteettia tehostamaan suoritusta.
Verrattuna esimerkiksi proteiinijauheisiin, massanlisääjiin ja vitamiinilisiin, PWO on melko uusi ilmiö urheiluravinnemarkkinoilla. Ilmiö, joka viimevuosina on kehittynyt yhdeksi suosituimmista tuotetyypeistä ja kategorioista kuluttajien parissa. Syy tähän on yksinkertainen, hyvä PWO antaa välit ömän vaikutuksen ja auttaa sinua jaksamaan kovempaa treeniä ja suorittamaan paremmin. Oli kyse sitten raskaista nostoista, korkealle hyppäämisestä tai pitkälle juoksemisesta.
On olemassa lähes yhtä monta tapaa treenata, kuin treenaavia ihmisiä. Siksi on tärkeää osata navigoida oikein PWO-viidakossa ja löytää tuote, joka soveltuu parhaiten juuri omiin, yksilöllisiin edellytyksiin. Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että PWO:lla on kolme perusominaisuutta – tukea keskittymiskykyä, tehostaa pumppia ja parantaa kestävyyttä. Jotta voit valita sinulle oikean PWO:n, tulisi sinun ensin selvittää mikä näistä henkilökuvauksista sopii parhaiten sinuun. Jos tunnet itsesi usein väsyneeksi ja sinun vaikea keskittyä ennen treeniä, etsi keskittymiskykyyn suunniteltu tuote. Jos omistaudut raskaalle voimaharjoittelulle ja pyrit hyvään lihaskontaktiin, voi pumppia tehostava tuote olla todella mieluisa. Ja jos sinulla on tapana treenata pitkään, matalalla tempolla, on kestäyyteen painottuva tuote ehdottomasti suositeltava. Suurimmasta osasta markkinoilla saatavilla olevista vaihtoehdoista on pyritty valmistamaan kaiken kattava tuote , joka tarjoaa tasapainoisen yhdistelmän kaikkia näitä ominaisuuksia. Eri ainesosien määrät ja suhteet voivat tosin vaihdella tuotteiden välillä paljonkin. Siksi on tärkeää, että käy läpi ainesosaluettelon ennen kuin päätät, minkä PWO:n haluat ostaa. Alla olemme yhdistäneet kaksi avainasemassa olevaa ainesosaa jokaiseen segmenttiin, sulkeissa määrä, jota tuotteen tulisi ainesosaa sisältää hyväksyttävän vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Kofeiini (200-300 mg), BCAA (6 -10 g)
Pump:
L-arginiini (3-5 g), L-sitrulliini (3-5 g)
Kestävyys:
Beta-alaniini (2-3 g), Nitraatti (450-900 mg)
Jokaisen PWO-ainesosan biologisen toimintamekanismin selostamisen lukeminen olisi tylsää, raskasta ja aikaavievää. Sen sijaan yritän lyhyesti ja ytimekkäästi keskittyä yleisimpiin komponentteihin.
Kreatiini
– Lisää kreatiinifosfaatin määrää lihaksessa. Kreatiinifosfaatti toimii nopeana energianlähteenä intensiivisessä treenissä.
Kofeiini
– Lisää tarkkaavaisuutta ja parantaa keskittymiskykyä stimuloimalla keskushermostoa.
L-Arginiini
– Lisää typpioksidia veressä. Typpioksidi puolestaan lisää verenvirtausta työskenteleviin lihaksiin ja saa aikaan ”pumpin”.
Beta-alaniini
– Lisää karnosiinin määrää lihaksissa. Karnosiini toimii bufferina maitohappoa vastaan, tämän ansiosta jaksat treenata pidempään ennen kuin lihasten pH-arvo laskee liian alas.
BCAA
– Vähentää rauhoittavan signaaliaineen serotoniinin tuotantoa vähentämällä sen esiasteen, L-typtofaanin, muodostumista veressä.
Juuri kuten nimi antaa olettaa, PWO on tuote, jota käytetään ennen treeniä. Mutta miten paljon ennen? Se voi vaihdella tuotteesta toiseen, mutta yleensä hyvin vähän. Ensisijaisesti on kuitenkin parempi miettiä, kuinka itse haluat kokea vaikutuksen.
Yleisin suositus käyttöajankohdasta on noin 30 minuuttia ennen fyysistä aktiviteettia. Näin kaikki ainesosat ehtivät imeytyä ja alkaa vaikuttaa hyvissä ajoin ennen pukuhuoneesta salin puolelle siirtymistä. Toisin sanoen, täysillä mukana ensimmäisen liikkeen, ensimmäisen sarjan, ensimmäisestä toistosta lähtien. Jotkut haluavat mieluummin, että vaikutus alkaa vasta myöhemmin treenin aikana, kun voimat yleensä alkavat hiipua ja alkaa väsyttää. Siinä tapauksessa PWO on hyvä juoda vasta lähempänä treenin alkua. Esimerkiksi yhdessä BCAA:n kanssa, joka myös tulisi ottaa tässä vaiheessa parhaan vaikutuksen saamiseksi.
On myös olemassa tilanteita, joiden aikana tulisi kokonaan olla käyttämättä PWO:ta. Henkilöt, jotka ovat yliherkkiä tai allergisia tuotteiden sisältämille ainesosille kuuluvat luonnollisesti porukkaan, joiden ei tulisi käyttää PWO-tuotteita, samoin kuin alle 18- vuotiaat lapset sekä raskaana olevat ja imettävät naiset. Ymmärrettävistä syistä PWO:ta ei tule käyttää liian lähellä nukkumaanmenoa, tuotteiden kofeiinipitoisuus voi vaikeuttaa nukahtamista ja heikentää unenlaatua. Jos lasket suunnitellusta nukkumaanmenoajastasi viisi tuntia taaksepäin, tämän viiden tunnin sisällä PWO- annosta ei tulisi ottaa.
Health and Sports Nutrition Group käyttää evästeitä ja vastaavia tekniikoita verkkosivuillamme. Jotkut evästeet ovat välttämättömiä verkkosivuston toiminnalle, kun taas toiset ovat valinnaisia ja niitä käytetään muun muassa parantamaan käyttökokemusta ja analysoimaan verkkosivuston liikennettä. Voit hallita selaimeesi tallennettavia evästeitä ja muuttaa evästeasetuksiasi milloin tahansa.
Lue lisää evästeiden käytöstämme Evästekäytäntöömme, Lista evästeistä ja henkilötietojen käsittelystämme Tietosuojakäytännöstä.
Kun vierailet verkkosivustollamme, voimme tallentaa tietoja selaimeesi tai hakea niitä selaimestasi, yleensä evästeiden muodossa. Tiedot voivat koskea sinua, mieltymyksiäsi tai laitettasi, ja niitä käytetään muun muassa siihen, että verkkosivusto toimii odottamallasi tavalla. Tiedot eivät yleensä tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota sinulle henkilökohtaisemman verkon käyttökokemuksen. Koska kunnioitamme oikeuttasi yksityisyyteen, voit halutessasi olla sallimatta tietyntyyppisiä evästeitä. Napsauta eri evästetyyppejä lukeaksesi lisää ja muuttaaksesi oletusasetuksia. Tietyntyyppisten evästeiden estäminen voi vaikuttaa käyttökokemukseesi verkkosivustolla ja tarjoamistamme palveluista. Evästekäytäntö Tietosuojakäytäntö
Fitnesstukkuin verkkosivuilla käytetään evästeitä ja muita tekniikoita. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan vierailijan tietokoneelle, ja joiden avulla voidaan seurata, mitä vierailija tekee verkkosivustolla.
Evästeitä on kahta päätyyppiä: 1) ajallisesti rajoitettu eväste pysyy vierailijan tietokoneella tietyn ajan 2) istuntoeväste tallennetaan väliaikaisesti tietokoneen muistiin vierailijan ollessa verkkosivulla.
Fitnesstukku käyttää evästeitä parantaakseen verkkosivustoa vierailijaa varten esimerkiksi mukauttamalla verkkosivustoa vierailijan toiveiden, valintojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan, auttamalla seuraamaan, mitä tuotteita ostoskoriin on lisätty, käsittelemällä ostokset, varmistamalla, että vierailija on kirjautunut verkkosivustolle, jolloin hän välttyy uudelleen kirjautumiselta jokaiselle uudelle sivulle, jolla hän vierailee, mukauttamalla palveluitamme niin, että asiakas saa hänelle suunnattua markkinointia, ja noudattamalla sitoumuksiamme ostoksen yhteydessä.
Pysyviä evästeitä käytetään muun muassa mahdollisten henkilökohtaisten asetustesi tallentamiseen Fitnesstukkuissa, jotta sinun ei esimerkiksi tarvitse tehdä tiettyjä valintoja joka kerta uudelleen, kun vierailet verkkosivustolla, sekä mukauttamalla ja tekemällä sinulle kohdistetusta tiedosta ja markkinoinnista niin merkityksellistä kuin mahdollista. Istuntoevästeitä käytetään muun muassa siksi, että verkkosivuston käytöstä voidaan rekisteröidä tilastoja.
HSNG suojaa yksityisyyttäsi. Olemme näin ollen esimerkiksi avoimia siitä, mitä teemme henkilötiedoillasi, että emme myy henkilötietojasi muille yrityksille, ja että noudatamme sovellettavia tietosuojasäännöksiä. Tässä Tietosuojaselosteessa kuvailemme, kuinka käsittelemme henkilötietojasi, mitä oikeuksia sinulla on, mitä teet, jos sinulla on kysyttävää, jne.
Health and Sports Nutrition Group HSNG AB (organisaationumero 556564-4258) (”HSNG/meitä/me/meidän”) on henkilötietojen rekisterinpitäjä tässä tietosuojaselosteessa kuvatulla tavalla. Olemme myös nimittäneet tietosuojavastaavan, joka valvoo, että HSNG noudattaa tietosuojaa koskevia sääntöjä. Jos sinulla on kysyttävää siitä, kuinka käytämme tietojasi, voit ottaa yhteyttä meihin tai tietosuojavastaavaamme sähköpostitse osoitteeseen dpo@gymgrossisten.com.
Käsittelemme useita erityyppisiä sinua koskevia tietoja. Nämä voivat olla tietoja, joita annat meille, muita tietoja, joita olemme luoneet, ja joitain tietoja keräämme muista lähteistä. Tarvitsemamme tiedot riippuvat muun muassa siitä, millainen suhde sinulla on meihin, esimerkiksi oletko asiakas vai vierailetko verkkosivuillamme. Joitakin tietoja meidän on käytettävä, jotta voimme esimerkiksi solmia tai toteuttaa sopimuksen kanssasi. Siksi emme voi ilman tietoja esimerkiksi tehdä ostosopimusta tai toimittaa sinulle tuotetta.